top of page

Innovaatiovalmius? Ammattilainen, ota oppia innovaattoreilta!

Päivitetty: 20. heinäk. 2021

Menestyneiden henkilöiden toiminnasta on löydetty viisi merkittävää tekijää, jotka yhdistävät innovaattoreita ympäri maailmaa. Innovaattorin DNA koostuu kyvystä yhdistellä erilaisia asioita, havainnoida ympäristöä, kokeilla, kyseenalaistaa ja verkostoitua erilaisten toimijoiden kanssa. Nämä eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia, vaan kykyjä, joita liikunta-ammattilainenkin voi harjoitella.


Tässä kirjoituksessa käsittelen liikuntaosaajan innovaatiovalmiutta (innovation capability). Se on yksilön kykyä muuntaa tietoa, taitoa ja kokemusta uusiksi ideoiksi vaikkapa tuotteista, prosesseista ja toimintatavoista. Liikuntatyön arki ainutlaatuisine asiakaskohtamisineen vaatii tällaista kekseliäisyyttä.

Menestyksen kaava ja mitä menestyminen vaatii

Innovaatiotoiminta on hetkellistä tutusta ja turvallisesta luopumista. Se on rohkeutta koetella omia siipiä uusissa maisemissa. Joskus se huimaa ja ottaa vatsan pohjasta. Uusia tuulia omaan toimintaan voi kuitenkin saada vain ennakkoluulottomilla hypyillä tavanomaisen ulkopuolelle.


Blogisarjan ensimmäisessä osassa lähdin liikkeelle tulevaisuusosaamisen käsitteestä. Innovaatiovalmius on liikunta-ammattilaiselle yksi tulevaisuusosaamisen ydintaito.

Tulevaisuustaitoihin kuuluu innovaatiovalmius, vastuullisuusajattelu, oman alan kehittäminen ja oman osaamisen kehittäminen

Innovaatiovalmius on ongelmanratkaisua nextillä levelillä


Innovaatiovalmiudessa on kyse siitä, että liikunta-ammattilainen kykenee keksimään ongelman tai kehityshaasteen, johon ei ole olemassa vielä vastausta. Tämä menee perinteistä ongelmanratkaisua pidemmälle, koska ammattilainen määrittelee liikuntatyön ongelmakentän uudelleen ja asettaa itselleen haasteen totutusta poikkeavalla tavalla.


Jokaisella ammattiryhmällä on omat alansa standardiongelmat ja niihin sopivat mallivastaukset. Näiden pohjalta arjessa ammattia harjoitetaan tietyllä vakiintuneella ongelmanratkaisukaavalla. Innovoinnin edellytys on, että katsotaan boksin ulkopuolelle, rutiininomaista laajemmalle.



Innovaatiovalmius on ”entä jos?” -ajattelua


Innovaatiotoiminta ymmärretään usein radikaalien tek­nisten keksintöjen tekemisenä ja patentoimisena. Innovaatioista onkin tapana puhua vain silloin, kun viitataan jo valmiisiin tuotteisiin, palveluihin ja konsepteihin.


Innovaatiovalmius siirtää katseen etukäteisvalmisteluun, jota tarvitaan, että uusi mullistava asia voi ylipäätään tulla mieleen. Innovaatiovalmius merkitsee ennemminkin ajatusko­keiluja arjessa eli rohkeaa hyppyä ’entä jos’ –ajatteluun.


Jokaisesta asiakaskohtaamisesta voi pyrkiä keksimään ”entä jos?” -kysymyksiä, jotka avaavat lukittuneita rutiineja ja tuottavat uudenlaisia ammatillisia pulmia pohdittavaksi.


Esimerkiksi: ”Entä jos valmennussession aikana en kertaakaan määräisi asiakasta tekemään asioita käyttämällä käskymuotoisia lauseita? Mitä sitten sanoisin?” Tai pidemmälle vietynä: "Entä jos liikunta-alalle vakiintunut toimintatapa x ei riitäkään asiakkailleni enää tulevaisuudessa?"


On sinusta kiinni, kuinka kiperiä ”entä jos?” -kysymyksiä itsellesi asetat. Joka tapauksessa uudelleen jäsentämällä liikuntatyön päivittäisiä rutiineja lisäät oman työn imua! Viikosta toiseen samana toistuva ryhmäliikuntatunti ja asiakkaasta toiseen toistuva kuntosaliohjelmakin voivat näin näyttäytyä kiinnostavampina.


Innovaatiovalmius kehittyy vähitellen


Jos teet jatkuvasti vain sitä, mitä olet aina tehnyt, ammatillisesti junnaat paikoillasi. Kun opastat asiakasta kehittymään, rohkaiset häntä kenties pois mukavuusalueelta. Saman neuvon voit antaa itsellesi: Kun astut hetkittäin ajattelussasi mukavuusalueelta uskallusalueelle, alat vähitellen kehittyä työssäsi tulevaisuuskestäväksi.


Ruoki innovaatiovalmiuttasi esimerkiksi näillä keinoilla:


Ota aikaa!

Uusien ”entä jos?”-kysymysten muotoileminen vaatii aikaa. Jos liikunta-alan työssäsi elät jatkuvassa kiireessä ja päivittäinen aika kuluu perusrutiinien pyörittämiseen, on vaikea olla luova.


Siksi koronavuonna monien liikunta-ammattilaisten kokemaa kalenterien tyhjenemistä ja katkosta totuttuihin rutiineihin voi ajatella hankaluuksistaan huolimatta myös arvokkaana liikunta-alan aikalisänä. Poikkeusolot vihelsivät pelin poikki ja sysäsivät alan toimijoita tulevaisuuspohdintojen äärelle.


Omia ajatusalkioita kannattaa hautoa säännöllisesti myös vastaisuudessa. Harva mullistava keksintö on syntynyt yhdessä yössä. Useimpien innovaatioiden taustalla on paljon pitkäjännitteistä yhdessä ja yksin tehtyä prosessointia.


Kiireettömän ihmettelyn ja havainnoinnin kautta on mahdollista keksiä uusia kysymyksiä, jotka voidaan määritellä kehittämishaasteiksi. Raivaa siis kalenteriisi aikaa viikoittaisille reflektiohetkille.


Inspiroidu!

Tunnemme hyvin liikunta-alan sisäiset trendit ja virtaukset, mutta mitä on alan keskustelujen ulkopuolella? Innovaatiot syntyvät yleensä silloin, kun asioita yhdistetään ennakkoluulottomalla ja yllättävällä tavalla. Tällaista kekseliästä yhdistämistä ei voi tehdä ilman laajaa, oman ydinosaamisalan ulkopuolelle kurottavaa tieto- ja kokemuspohjaa.


Hedelmällisen kasvualustan ideoinnille antaa kirjaville vaikutteille altistuminen. Hakeudu tavanomaisesta arjestasi poikkeaviin paikkoihin ja ota osaa mahdollisimman vaihteleviin ryhmiin. Sukella aiheisiin, joista et tiedä yhtikäs mitään. Ympäröi itsesi hämmästystä herättävillä kirjoilla, oudolla musiikilla ja ihmisillä, jotka haastavat tapaasi ajatella liikunnanohjaamista ja valmennustyötä.


Avoimuus uusille asioille auttaa katsomaan maailmaa tuoreista tulokulmista. Se antaa sinulle uutta perspektiiviä myös liikunta-alan työsi jäsentämiseen.


Hulluttele!

Jos eläisimme maailmassa, jossa kaikki olisi mahdollista, millaista liikuntatyösi arki olisi ja mikä olisi toisin kuin nyt? Tämä leikkimielinen ajatuskoe vapauttaa näkemään oman liikunta-alan työn uusia mahdollisuuksia.


Tulevaisuus on avoin lukemattomille mahdollisuuksille, joten mielikuvitusta ei kannata suitsia liikaa. Yhdistele ennakkoluulottomasti asioita, jotka inspiroivat sinua. Älä väheksy sellaisiakaan ideoita, jotka vaikuttavat hulluilta tai sellaisilta, joille muut ehkä nauraisivat.


Tavoitteena on murtautua ulos nykyhetken rajoitteista ja kartoittaa havaitsematta jääneitä mahdollisuuksia. Siksi ajatuskokeita tehdessä ei kannata ensimmäiseksi miettiä, onko idean toteuttamiseen rahaa, resursseja ja toimisiko se oikeasti käytännössä.


Lisää virikkeitä innovointiin voi hakea esimerkiksi maksuttomasti ladattavasta Oivallusopas innovaatiomatkalle -julkaisusta, joka sisältää osuvia pohdintakysymyksiä ja uusia käyttökelpoisia näkökulmia liikunnan palvelumuotoiluun.


Blogin seuraavassa osassa käsittelen oman osaamisen kehittämistä.


Kaisa-Riitta Aho

kuntoliikunnan ammattilainen, väitöskirjatutkija

Twitter: @KaisaRiittaAho


Osa 1: Tulevaisuusosaaminen? Mitä se on? - Lue TÄSTÄ

Osa 2: Innovaatiovalmius ja innovaattorin DNA - Lue TÄSTÄ

Osa 3: Jatkuvan oppimisen periaatteet - Lue TÄSTÄ

Osa 4: Lisää kokeilukulttuuria - Lue TÄSTÄ

Osa 5: Tulossa


 

SYKE Tribe on digitaalinen valmennusohjelmisto, joka palvelee valmentajia ja asiantuntijoita oman osaamisensa digitalisoinnissa.



OTA YHTEYTTÄ

Kiitos! Palaamme pian!

SYKE Tribe - Terhi Immonen

RATKAISUT KULUTTAJILLE

Shape with Nana - Nana Heikkilä.png
bottom of page