top of page

Loppufiilistelyt Esiintymisen ABC by Roope Salminen -verkkovalmennukselta

Päivitetty: 20. elok. 2021

Osallistuin Roope Salmisen Esiintymisen ABC - verkkokurssille ja jaoin puolivälissä omia kokemuksia valmennuksesta ja tällä kertaa jaan vielä viimeiset fiilikset huippuvalmennuksen viimeisiltä viikoilta. Paljon on kertynyt ajatuksia ja inspiroivia hetkiä tästä matkasta. Ihanaa! :)


Nyt on kulunut jo hieman aikaa, kun päätin tämän valmennuksen tehtävät. Olen kuitenkin jättänyt monta asiaa pohdintaan ja päivittäiseen käyttöön. Esiintymisessä, ja oikeastaan kaikessa tekemisessä, ratkaisee puhtaasti oma asenne. Jos sulla on paljon intohimoa johonkin asiaan, niin sä alat varmasti työstämään ja tekemään sen asian eteen paljon.


"Meissä jokaisessa on esiintymisvahvuuksia"

Meissä jokaisessa on esiintymisvahvuuksia. Usko pois, sussakin jotain löytyy. Mutta hyvä pointti on se, että sun tulee itse lähteä aika syvälliselle matkalle ja valjastaa se sun potentiaali. Mä olen itse jo pitkään kuvitellut tietäväni vahvuuteni esimerkiksi työssäni, kun pidän palaverin vaikkapa uudesta herkkumyymälän aiheesta. Ja mielestäni se ei ole pelkästään kuvitelmaa, vaan totta. Tämän valmennuksen jälkeen mä löysin kuitenkin lisää hyviä pieniä juttuja omassa esiintymisessäni ja lisäksi niitä asioita, jotka voin jättää kokonaan pois. Mä en esimerkiksi ole koskaan osannut olla humoristinen esiintyjä. Enkä mä sellainen halua ollakaan. Joten jätän sen elementin pois. Intohimoni on olla vakuuttava, selkeä ja rento esiintyjä. Siihen mulla on potentiaali, joten siihen suuntaan aion lähteä kehittyäkseni esiintyjänä.



Esiintyjän vahvuudet ja heikkoudet


Tässä valmennuksessa pääsee pohtimaan todenteolla omia vahvuuksia ja heikkouksia. Lisäksi valmentaja, Roope Salminen, antaa rehellisiä näkökulmia koko matkan ajan. Tokalla ja vikalla viikolla pääsi myös tekemään harjoituksia, jotka jäävät ainakin mun arkeen esiintymistilanteissa. Ja sitten yksi asia on mulle tärkeä varsinkin työelämässä, kun pidetään palaveria henkilöstölle: Aiheet tulee olla selkeästi ja napakasti esitetty. Varsinkin muutosjohtamisessa on tärkeintä se, että missään kohtaan ei saa lipsua aiheesta. Esimiehenä voi myös myöntää, että ei tiedä vastausta asiaan, jota on kysytty.


"En osaa vastata kysymykseesi, mutta lupaan selvittää asian. Sovitaanko, että jutellaan asiasta vielä huomenna?"

Eli myönnä, ettet tiedä vastausta. Lupaa kuitenkin aina selvittää asia ja ehdottaa ajankohtaa jolloin kerrot vastauksen. Sä voit kyllä sanoa ääneen, miten asiat on. Sä voit myöskin myöntää, jos sua hieman jännittää siinä esiintymistilanteessa. Mä pidin tänään työhaastattelua ja siinä yks sälli sanos ihan suoraan: "Mua jännittää tämä haastattelu aika paljon." Musta se oli ihan sikasiistiä, että tämä nuori mies myönsi sen. Tosi rohkeeta! Voin kertoo, että just tosta syystä mä haluan tämän tyypin meille duuniin, koska hän oli noin rohkea sanomaan sen ääneen. Aitous on hieno ihmisyyden ominaisuus <3


Roope Salminen esiintymiskoulutus | Aitoja kokemuksia verkkokurssista

Tärkeitä pointteja ja harjoituksia tuli tosiaan tässä kahdessa viimeisessä viikossa. Tykkäsin, että tällä valmennuksella pääsee tekemään ja just sellaisia juttuja, mitkä varmasti jäävät pitkäksi aikaa viikkoihin.


Aion nyt enemmän myös tutustua muiden esiintymiseen. Se on totta, että matkimisesta ja erilaisista muiden esiintyjien antamista vaikutteista puhutaan vähän. Sitä vaan keskittyy omaan itseensä liikaa. Nyt rupean enemmän seuraamaan myös muiden esiintymistä.


Artikulaatioharjoitukset osaksi arkea


Lisäksi aion ottaa artikulaatioharjoituksia omaan arkeen. En halua kertoa niitä tähän, ottakaa tämä valmennus niin saatte hyviä harjoituksia selkeään artikulaatioon!

Ne on auttanut mua ihan siinä, että jotenkin aamulla ennen palaveria, niin mulla saattaa olla kieli ihan solmussa. Huomaan, että sanat menee sekaisin ja just tietyt kirjaimet tuottaa vaikeuksia. Sitten kun muistaa aamulla tehdä näitä Roopen antamia lausahduksia ääneen, niin jopas jotakin! Sitä puhuu paljon selkeämmin :)


Lopuksi on vielä pakko sanoa, että tykkäsin viimeisistä osioista eniten, sillä Roope-valmentaja käy läpi vielä hyvin rehellisen näkemyksensä esiintymiseen ammattina ja antaa pikakelauksena kaikki neuvonsa pöydälle.


Tämä valmennus on tosi hyvä paketti! Mua on auttanut nämä ohjeet ja neuvot mun työelämässä tosi paljon yleisestikin, mutta etenkin esiintymistilanteisiin. Tuntuu nyt jo, että olen pienessä hetkessä alkanut kehittyä vakuuttavammaksi ja selkeämmäksi esiintyjäksi. SUUUUPER ISO KIITOS VALMENTAJALLE! :)


Tutustu Roopen esiintymisvalmennukseen tästä.


Ihania viikkoja teille ihmiset! Kesä on ihanaa aikaa <3


Terkuin, Mikaela

Instagram: @mikaelajar









OTA YHTEYTTÄ

Kiitos! Palaamme pian!

SYKE Tribe - Terhi Immonen

RATKAISUT KULUTTAJILLE

Shape with Nana - Nana Heikkilä.png
bottom of page